torstai 20. marraskuuta 2008

Valkea maa

Hyvää lapsen oikeuksien päivää!

Tämän vuoden teemaksi UNICEF on nostanut lapsen oikeuden leikkiä. Tärkeä ja aina valitettavan ajankohtainen aihe. Lastensuojelusta keskustellaan nyt kiivaasti ja hämmentyneenä, vaikka enää ei pitäisi olla yllätys etteivät lapset ja nuoret voi hyvin. Pahoinpitely on äärimmäinen ja vakava lasten hyvinvointiin liittyvä, valitettavan yleinen epäkohta ja vääryys. Ongelmat ovat monisyisiä ja vaikeita, pahoinpitelyuutiset vain jäävuoren huippu. Liian moni ja yhä useampi lapsi voi huonosti, myös Suomessa.

Tämän vuoden lapsen oikeuksien päivän teema ottaa kantaa leikkiin. Lapsella pitää olla oikeus olla lapsi. Lapsella pitää olla oikeus leikkiä. Kyse ei ole ainoastaan lapsuuden hauskanpidosta, vaan myös ennaltaehkäisystä. Leikillä ja liikunnalla on tärkeä merkitys lasten ja nuorten elämälle ja kehitykselle. Ei ainoastaan terveyttä edistävänä, vaan myös sosiaaliselta, yhteisölliseltä ja psykologiselta kantilta. Leikki on lapsen työ. Leikin ja liikunnan avulla voidaan aidosti edistää sosiaalista muutosta. Näin uskon ja haluan uskoa.

Lapsuus ei ole lyhentynyt.
Se on yhtä pitkä kuin ennenkin.
Lapsuus ei vain ole enää lapsen näköinen.
http://www.unicef.fi/


Tänään saapui ensilumi. Nyt pitäisi löytää aikaa lumileikeille!

keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Turun Sanomien kysely

Turun Sanomissa julkaistiin tänään uusille valtuutetuille tehdyn kyselyn vastauksia.
Linkki 1, (hankkeet jotka tulee / ei tule toteuttaa seuraavan valtuustokauden aikana)
Linkki 2, (yhteistyö muiden poliittisten ryhmien kanssa)
Linkki 3 (poliittinen esikuva)

Tässä vielä kysymykset, sekä omat vastaukseni kokonaisuudessaan:

1. Mikä hanke Turussa on ehdottomasti toteutettava seuraavan valtuustokauden aikana?

- Palloiluhallihanke. Turkuun tarvitaan kiireellisesti palloiluhalli, ja sen tulisi olla rakentamisen ykköshanke. Toimivan ja riittävän palloiluhallin puuttuminen kaupungista näkyy usean lajin harrastajamäärissä, sekä toiminnan laadussa. Kunnollisten palloilutilojen puute vaikeuttaa paitsi monen lajin liigatason toimintaa, myös lasten ja nuorten harrastamista.

- Reilu Turku - hanke pitäisi saada päätökseen. Kestävän kehityksen edistäminen ja ilmastonmuutoksen torjuminen kuuluu kaikkeen kunnalliseen päätöksentekoon.


2. Mitä hanketta ei missään tapauksessa tule toteuttaa Turussa seuraavan valtuustokauden aikana?

- Kouluverkon radikaalia karsimista: koulu- ja lukioverkkoa tulee karsia maltillisesti ja harkiten. Alimpien luokkien opetusta tulee olla tarjolla lähellä lapsiperheitä.

- Musiikki- ja kongressitalon rakentaminen. Ymmärtääkseni musiikki- tai kongressitoiminta eivät ole Turun matkailuvaltteja siinä määrin, että musiikki- ja kongressitalon rakentaminen olisi etenkään nykyisessä taloudellisessa tilanteessa järkevää. Kannatan voimakkaasti kulttuurin tukemista ja toiminnan kehittämistä, mutta tämän rakennushankkeen aika ei ole vielä.


3. Minkä poliittisen ryhmittymän kanssa olet valmis yhteistyöhönvaltuustossa, minkä kanssa et?

- Toivon tulevalta valtuustokaudelta aikaisempaa tiiviimpää ja monimuotoisempaa yhteistyötä eri poliittisten ryhmien välille. Erityisellä mielenkiinnolla ja innostuksella lähden yhteistyöhön vihreiden kanssa. Lähtökohtaisesti olen valmis yhteistyöhön kaikkien ryhmien kanssa,mutta epäilen vahvasti että Vasemmistoliiton ja SKS:n kanssa mielipiteet menevät eniten ristiin.


4. Kuka on poliittinen esikuvasi?

- Olen seurannut mielenkiinnolla Alexander Stubbin nousua ja työskentelyä Euroopan Parlamentissa ja nyt ulkoministerinä. Alex on nuori, älykäs , osaava ja innostunut ammattilainen, jonka nykyaikaista ja liberaalia politiikkaa ihailen. Kunnioitan myös paljon älykästä Sauli Niinistöä, toivon kovasti hänen lähtevän ehdolle presidentinvaaleihin.

FAQ

Tuttu: - Onnea valtuustopaikasta! Miltä nyt tuntuu?

Minä: - Kiitos, kiitos! Kyllähän tämä mukavalta tuntuu, aikamoista pyöritystä on ollut välillä, mutta jännää ja mielenkiintoista ja...

Tuttu: - No, koskas se sun työs sitten siellä valtuustossa alkaa?

Minä: - Tammikuussa vasta. Nyt meillä on ollut koulutuksia ja jotain kokouksia, mutta varsinainen valtuustokausi alkaa vasta vuodenvaihteen jälkeen.

Tuttu: - No mutta miten sinä ehdit tämän kaiken, sulla jää nyt koulukin?

Minä: - Valtuustopaikka on luottamustoimi, kyllä sitä päivisin ehtii koulussa istua...

Tuttu: - No mutta miten paljon se sitten vie aikaa?

Minä: -Valtuusto kokoontuu kolmen viikon välein, mutta lautakuntapaikoista ja muista tehtävistä riippuu miten paljon muuta työtä itselle siunaantuu...

Tuttu: - No mitäs lautakuntapaikkoja sinä sitten olet ajatellut? TIETENKINHÄN sinä tavoittelet sitä, tätä, tota tai tuota!!

Minä: - Lautakuntapaikat on vielä aika auki, puolueet neuvottelevat niistä ensin keskenään. Mutta niin olen ajatellut, että sellaisen paikan haluan jonka ansaitsen, joka mua itseäni kiinnostaa; johon mulla on annettavaa ja jolla on annettavaa mulle...

Tuttu: - No ilmanmuuta, sinun äänimääräsihän jo antaa hyvät lähtöäkohdat siihen, tähän, tohon tai siihen toiseen! Mitenkäs sinä muuten niin paljon niitä ääniä mahdoit saada?

Minä: - Itse veikkaan että ääniä on tullut lähinnä nuorilta, opiskelijoilta ja liikuntakentältä. Jonkin verran olen saattanut saada "uuteena ja tuoreena kasvona" "protsestiääniä" "pysähtyneeseen kabinettipolitiikkaan" kyllästyneiltä turkulaisilta, mutta vaikeahan sitä on tietää.

Tuttu: - No joo ja olihan sulla kyllä tosi iso kampanjakin!

Minä: - Joo, kiitos, omasta mielestäkin kampanja oli oikein onnistunut. Mutta iso näkyvyys tuli myös kovalla työllä, teimme tempauksia, tilaisuuksia ja tapahtumia, jotka vaativat lähinnä aikaa ja vaivaa...

Tuttu: - Mutta millä sä rahoitit koko kampanjan?

Minä: - Hyvin pitkälti ihan omalla rahalla, nostin vähän lainaa... Suurin "rahoitus" on ystävien ei-rahallinen apu, ihan korvaamatonta!

Tuttu: - No mitenkäs, meinaatko sinä sinne eduskuntaan sitten? Eikun presidentiksi!

Minä: - Äääk, apua, emmätiä, mämitääntajua... En ole vielä kyllä yhtään ehtinyt niin pitkälle miettimään, keväällä vielä en tiennyt varmasti että lähden edes kunnallispolitiikkaan.

Tuttu: - Mitä sä olet nyt ajatellut sitten Turun hyväksi tehdä?

Minä: - No lähtökohtana tulisi olla että talous laitetaan kuntoon... Mulla on ne itselle tärkeät teemat joiden eteen haluan tehdä töitä: nuorten hyvinvointi, liikunta- ja seura-asiat, ympäristö ja kestävä kehitys, kulttuurin ja yrittäjyyden tukeminen ja... Esimerkiksi mä haluaisin...

Tuttu: - Sähän kuulostat jo ihan poliitikolta! Missä se sun lupaamas palloiluhalli viipyy?

Minä: - ---- öö, no valtuustokausi ei ole vielä alkanutkaan ja...

Tuttu: - Ja se toriparkkiasia, voi voi kyllä te poliitikot ja siellä ne vaan aina sama juttu vuodesta toiseen ja ikinä ei...

Minä: - Joo, olen täsmälleen samaa mieltä ja sen takia valtuustoon hainkin! :)

Tuttu: - Olet sinä kyllä aikamoinen, mitäs sinä sitten seuraavaksi keksitkään...

Minä: - No katsotaan, katsotaan, ei tässä mitään...

Tuttu: - Onnea nyt vielä, hieno homma, pidä nyt puoles siellä ja muista tämä ja tuo ja älä usko sitä ja sitä ja älä vaan lähde mukaan siihen ja siihen ja koita nyt jaksaa ja liikutko sinä nyt tarpeeksi itse ja missä vaiheessa sun opiskelut on ja ole varovainen ja älä nyt polta itseäsi loppuun ja ole aktiivinen ja reipas ja muista että sinä olet vielä nuori ja...

Minä: - Kiitos kiitos, hyvää syksyn jatkoa!

:)

keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Obama for Change

Obama on historiallisesti voittanut Yhdysvaltain presidentinvaalit! Hurraa sille!
Yhdysvallat saa paitsi historiallisesti ensimmäisen mustan, myös nuoren, tuoreen (valtakunnanpolitiikassa mukana vasta muutamia vuosia olleen), innokkaan, älykkään ja aitoon muutokseen tähtäävän presidentin.

Toivottavasti Obama todellakin saa muutosta aikaiseksi ja presidentin vaihdos tuo mukanaan turvaa ja tasapainoa koko maailmaan. Suuria muutoksentarpeita liittyy mm. talouskriisiin, Irakin ja Afganistanin sotiin, sekä ympäristöasioihin ja ilmastonmuutoksen ehkäisemiseen. Obama tulee todennäköisesti myös muuttamaan Yhdysvaltojen sisä- ja ulkopolitiikkaa. Toivottavasti kaikkein rajuimmat kahtiajaon ajat ovat nyt takana.

"May God bless the United States of America"


PS.
Vaalituloksesta palkitaan myös Obaman tyttäret: Isi on luvannut Malialle ja Sashalle koiranpennun perheen muuttaessa Valkoiseen taloon. Jee. :)