tiistai 25. toukokuuta 2010

Varsinais-Suomen Kokoomuksen kansanedustajaehdokkaat

V-S Kokoomuksen ylimääräinen piirikokous valitsi eilen piirin kansanedustajaehdokkaat. Oma ehdokkuutenihan varmistui jo aikaisemmin sijoittuessani jäsenäänestyksessä yhdeksän eniten ääniä saaneen joukkoon, mutta nyt valittiin listalle näiden yhdeksän lisäksi loput kahdeksan. Lopullisella listalla on siis kaikkiaan 17 nimeä.

Eilinen kokous teki historiaa, sillä sijoille 10-17 sijoittuneiden kohtalosta päätettiin äänestämällä. Piirikokous kuitenkin päätyi vaalin jälkeen piirihallituksen hyväksymään ja ehdokastyöryhmän laatimaan pohjaehdotukseen. Siinä jäsenäänestystuloksesta oltiin vaihdettu kolme nimeä.

Jäsenäänestystuloksen ulkopuolelta listalle siis nousi kolme henkeä, joista kaksi kokonaan jäsenäänestyksen ulkopuolelta. Jäsenäänestystuloksen vääristynyttä sukupuolijakaumaa tasattiin lisäämällä ehdokkaiksi kolme naista: Kaija Hartiala, Tiina Perho ja Hanna Munter. Näistä Hanna oli mukana jo jäsenäänestyksessä, Kaija ja Tiina siis tulivat täydentämään listaa ulkopuolelta. Näin listan sukupuolijakauma saadaan mukavasti tasattua 8 naista ja 9 miestä.


Varsinais-Suomalaiset kokoomusehdokkaat vuoden 2011 eduskuntavaaleissa ovat siis seuraavat:

Istuvat jatkavat kansanedustajat:
Petteri Orpo
Anne-Mari Virolainen
Ilkka Kanerva
Pertti Hemmilä

Jäsenäänestyksestä lisäksi suoraan listalle:
Pentti Huovinen
Juhani Nummentalo
Saara-Sofia Sutela 
Matti Rantanen
Vesa Mäki

Piirikokouksen valitsemat jäsenäänestyksessä sijoittuneet ehdokkaat:
Annika Viitanen
Heikki Arikka
Kimmo Hollmén
Liisa Sulkakoski
Sisko Hellgren 

Piirikokouksen jäsenäänestystuloksen ulkopuolelta valitsemat ehdokkaat:
Hanna Munter
Kaija Hartiala
Tiina Perho

Siinäpä siis meidän hieno ehdokasjoukkomme. Omasta mielestäni lista näyttää nyt monipuoliselta ja tasapainoiselta. Tällä porukalla siis tavoitteena on lisätä kokoomuksen kansanedustajien määrä Varsinais-Suomessa viidestä kuuteen. Tästä alkaa vaalityö, h-hetkeen aikaa 11 kuukautta.

maanantai 24. toukokuuta 2010

Maalitolppa perillä Tansaniassa

Viime jouluna annoin ystävilleni yhteiseksi lahjaksi maalitolpan Tansaniassa. Nyt tolppa on pystyssä Tumainin peruskoulun pihalla Singidan läänissä Keski-Tansaniassa!

Liike ry:n liikuntalahjoilla tuetaan tansanialaisten lasten koulunkäyntiä ja liikunnallista kehitystä. Liikuntamahdollisuudet houkuttelevat lapsia kouluun ja koulunkäynnin myötä he voivat saada itselleen työpaikan. Näin voidaan katkaista köyhyyden kierrettä. Lisäksi lahjan myötä tuetaan tottakai liikuntamahdollisuuksien mukanaan tuomaa sosiaalista ja terveydellistä hyvinvointia.

Alla kuvia paikanpäältä lahjoituksen luovutustilaisuudesta. Kylläpä tuli hyvä mieli!

Goal Distribution and Installation. Received Netball Goals Distribution and Installation By Mr. Masawe the Head Teacher Tumaini at Tumaini Primary School. P/S  Box 236, Singida.

PS. Myös Turun seuraparlamentin nimissä tehtiin lahjoitus Liike ry:n kautta joululahjana Raision seuraparlamentille. Seuraparlamentti ja liikuntapalvelukeskus lahjoittivat Tansaniaan urheilukentän kunnostuksen, joka on nyt myös saatu päätökseen. Mingan koulun jalkapallokentän pahimmat kuopat on täytetty, rajat merkitty ja koululaiset ovat jo päässeet pelaamaan kunnostetulle kentälle.

perjantai 7. toukokuuta 2010

Painorauhanjulistus

Tässä eilen julistamani Painorauhan teksti. Julistuksen tekstin on laatinut Susanna Raitamäki Lounais-Suomen Syömishäiriöperheet ry:stä.

Tämä julistus on ilosanoma jokaiselle, joka tuntee olonsa epävarmaksi siitä,
onko maailmaan kelpaava sellaisena kuin on.

Sen sijaan, että ottaisin omakseni ulkopuolelta tulevia määritelmiä
tai vartaisin itseäni muihin,
voin aloittaa päiväni kysymällä itseltäni,
mitä minulle todella kuuluu ja mitä tänään tarvitsen?

Olen oivaltanut, että elämäni on liian arvokas heitettäväksi hukkaan
uskomalla ympärillä metelöiviä arvostelevia ääniä.

Mieluummin määrittelen itse, mikä on minulle parhaaksi.
Sillä olenhan itse oman itseni paras asiantuntija.
Niinpä haluan opetella katsomaan itseäni lempeämmin.

Joka päivä on mahdollisuus kasvaa oman elämäni sankariksi.
Ja se, ettei yritä muuttaa itseään vastaamaan jonkun muun luomia normeja,
vaatii rohkeutta ja viisautta enemmän kuin yhdenkään ulkopuolisen vaatimuksen täyttäminen.


Myös Sinulla on oikeus hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet.
Myös Sinulla on oikeus nauttia elämästä.
Sinulla on oikeus päättää, miltä näyttää ylläsi kauneus ja miltä tuntuu kehossasi hyvä olo.

Sinulla on oikeus kuulla oman äänesi sanovan Sinulle, että olet arvokas juuri sellaisena kuin olet.
Sinulla on oikeus pysähtyä kuulemaan, mitä kehosi kaipaa.
Sinulla on oikeus tehdä itsellesi hyvää syömällä sopivasti kehosi kaipaamaa ruokaa.

Sinulla on oikeus liikkua ilosta.
Sinulla on oikeus pyytää apua.
Ja sinulla on oikeus muuttua ja kasvaa.


Tämä päivä on juhla jokaiselle arvokkaalle,
kauneuden ja elämän erilaisuuden juhla,
juhla oikeudelle olla sellainen kuin on.

Näillä sanoilla julistan Painorauhan
- rauhan olla omankokoisensa!

torstai 6. toukokuuta 2010

Painorauhaa!

Tänään vietetään kansainvälistä Älä laihduta -päivää (International No Diet Day). Päivän tarkoituksena on herätellä hyväksymään itsensä sellaisena kuin on. Ainainen laihduttaminen ei ole hyväksi kenellekään, jokaisen tulisi voida arvostaa omaa kehoaan omankokoisena.

Kulttuurimme on valitettavan laihdutuskeskeinen. Terveelliset elämäntavat ja itsestään huoltapitäminen ovat hyviä ja toivottavia asioita, mutta laihdutus ei edes ole hyvää painonhallintaa. Hyvä olo lähtee siitä että hyväksyy itsensä, oppii suhtautumaan ruokaan terveesti ja omaksuu liikunnan luonnolliseksi, iloiseksi osaksi arkea.

Minulla on ilo julistaa tänään päivän kunniaksi Painorauha. Painorauhanjulistus tapahtuu Älä laihduta -seminaarin aluksi tänään 6.5. klo 17.00 Nuorisokeskus Vimmassa (Turku). Itse seminaarissa on erittäin mielenkiintoinen ohjelma, tervetuloa seuraamaan! Seminaari on maksuton.

17.00–17.15 SEMINAARIN AVAUS, ”JULISTAMME PAINORAUHAN”
Susanna Raitamäki, Lounais-Suomen Syömishäiriöperheet ry
Saara-Sofia Sutela, Suomen Syömishäiriöliitto - SYLI ry:n puheenjohtaja
17.15–18.00 ”LAIHDUTUS EI TOIMI”, Mia Ruohomäki, Life Coach
”Laihdutus ei ole kivaa, se ei toimi, eikä kannata. Kun tavoite on olla onnellinen, voida hyvin ja terveemmin takuuvarmasti voit onnistua ainoastaan laihduttamatta.”

18.15–19.00 “OVATKO RUUMIIN KOKONORMIT HYVÄKSI KENELLEKÄÄN?”, Hannele Harjunen, lihavuustutkija, Jyväskylän yliopisto
"Ruumiin kokoa ja muotoa säätelevät monet normit. Miksi etenkin
naisruumista määrittävät kokonormit ovat niin ahtaat ja ketä tämä
hyödyttää. Entä miten kokonormeja voisi purkaa?"

19.00–19.45 ”ROCK MODELS – AITO PERSOONA TEKEE MALLIN”
Satu Haveri, Suomen ensimmäisen rockmallitoimiston perustaja
”Usein mallimaailmaa syytetään vääristyneiden ulkonäköihanteiden pönkittämisestä. Rock Models haluaa olla erilainen mallitoimisto, joka ei ihannoi langanlaihoja ja pitkiä malleja vaan rohkeita ja aitoja persoonia, joilla on terve itsetunto.”

Keskustelua, seminaari loppuu klo 20.

tiistai 4. toukokuuta 2010

Kohti Arkadianmäkeä!

Tänään julkistettiin Varsinais-Suomen Kokoomuksen jäsenäänestyksen tulos. Äänestyshän käytiin viime viikolla pohjustamaan ehdokkaiden valintaa ensi vuoden eduskuntavaaleihin.

Jäsenäänestyksessä sijoille 1-9 sijoittuneet pääsevät automaattisesti ehdolle. Kaikkiaan ehdokkaita asetetaan Varsinais-Suomesta 17. Lopullisen ehdokaslistan päättää ylimääräinen piirikokous 24.5. Äänestysprosentti nousi huimasti viimekertaisesta, tällä kertaa äänioikeuttaan käytti lähes 55 % V-S Kokoomuksen jäsenistä.

Itse varmistin ehdokkuuteni sijoittumalla jäsenäänestyksessä hienosti sijalle seitsemän ja voin näin ollen aloittaa kampanjani suunnittelun. Kiitos hurjasti kaikille äänestäjille ja kannustusjoukoille! Uudelle ja nuorelle tämä seitsemäs sija istuvien kansanedustajien ja kokeneiden konkareiden jälkeen on kerrassaan rohkaiseva tulos. Olen tosi innoissani ehdokkuudesta ja lähden motivoituneena rakentamaan itseni näköistä kampanjaa.

Tällä hetkellä Kokoomuksella on Varsinais-Suomesta viisi paikkaa ja ensi kevään vaaleissa olemme asettaneet tavoitteeksi kuudennen paikan. Naisille olisi Arkadianmäellä tilaa, nythän viidestä edustajastamme ainoastaan Anne-Mari Virolainen edustaa naisnäkökulmaa. Tästä hyvillä mielin eteenpäin!

Turun Sanomien juttu täällä. 
Jäsenäänestyksen tulokset täällä.